Lukuaika n. 5min
Vapaalaskusta on viime vuosina tullut todella suosittua. Vapaalaskulla tarkoitetaan yleisesti hoidettujen rinteiden ulkopuolella laskemista. Tässä artikkelissa perehdymme välineisiin joihin vapaalaskusta kiinnostuneiden olisi hyvä perehtyä.
Kun liikutaan hoidettujen rinteiden ulkopuolella on otettava huomioon asioita joita hoidetuilla rinteillä kurvaillessa ei tarvitse miettiä. Lumivyöryn riskit ovat aina olemassa kun siirrytään hoidetuilta rinteiltä takamaastoihin. Tämän vuoksi lajista kiinnostuneiden olisi hyvä kouluttautua siihen miten takamaastoissa liikutaan. Tätä varten järjestetään Finlav kursseja. Suomessa Finlav kursseja järjestetään eri hiihtokeskuksissa. Kurssien ohjaajat ovat sertifioituja ja koulutettuja lumiturvallisuuden ammattilaisia.
Kurssien tarjontaan voit tutustua tästä linkistä.
Takamastoissa liikkumiseen tarvitaan oikeanlaiset lumiturvallisuusvälineet joiden avulla voidaan pelastautua (tai pelastaa kaveri) mikäli onnettomuus tapahtuu.
Mitkä ovat tärkeimmät lumiturvallisuusvälineet?
Piippari
Piipparilla tarkoitetaan laitetta joka vastaanottaa ja lähettää signaalia. Kun lähdetään retkelle takamaastoihin on hyvä tarkistaa, että kaikkien ryhmän jäsenten piipparit ovat toimintakunnossa ja, että jokaisen piippari lähettää signaalia toisiin piipareihin. Tämän testin jälkeen piipparit kytketään lähetys asentoon ennen takamaastoihin siirtymistä. Piippari puetaan vartaloa vasten niiden mukana tulevilla remmeillä/ hihnoilla. Piippari puetaan takin alle aluskerraston päälle. Oman piipparin käyttöä kannattaa harjoitella, jotta hätätilanteessa toimiminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Mikäli lumivyöry tapahtuu niin vyörystä selvinneet laittavat oman piipparinsa haku tilaan ja alkavat etsiä signaalin avulla vyöryn alle jääneitä.
Piipareita löytyy useissa eri hintaluokissa. Hintaan vaikuttaa useat eri tekijät. Yksi tärkeä tekijä on piipparin kantavuus. Edullisimmissa malleissa signaalin kantavuus voi olla 40 metriä kun taas kalliimmissa malleissa kantavuus on jopa 60-80 metriä. Näiden välillä on huikea ero tositilanteessa. Lisäksi paremmissa malleissa on kohteen merkkausmahdollisuus, jolla voidaan merkitä vyöryn alle jäänyt henkilö ja siirtyä etsimään seuraavaa uhria, jos vyöryn alle on jäänyt useampi henkilö. Paremmat mallit on myös varustettu bluetooth ominaisuudella. Bluetoothin avulla piiparin päivittäminen on helppoa ja sen avulla voi myös suorittaa eri valmistajien omia harjoitusohjelmia.
Nykypäivänä lähes kaikki piipparit ovat varsin selkeitä tekniikaltaan ja niiden käyttö on yksikertaista, kun on perehtynyt omaan laitteeseen riittävän hyvin. Uhrin etsiminen on se kaikkein haastavin asia ja sitä ei voi koskaan harjoitella liikaa.
Sondi
Sondi on kokoontaittuva pitkä keppi jonka avulla etsitään lumen alle jäänyttä uhria. Kun piipparin avulla on saatu kohdistettua missä uhri on lumen alla niin sondin avulla haetaan uhrin tarkka sijainti ennen kuin aletaan kaivamaan lumen alle joutunutta henkilöä. Sondilla tökitään lumen läpi kunnes saadaan osuma lumen alle jääneeseen.
Sondit ovat tavallisesti 240 – 280cm pituisia. Sondi on kokoontaittuva ja se mahtuu kasassa ollessaan pieneen pussiin ja kulkee reissuissa mukana repun sisällä. Kun sondille tulee käyttöä niin se vedetään käyttövalmiiksi sondin päästä. Sondin sisällä kulkeva naru kiristää kaikki osat toisiinsa. Sondin käyttöön kannattaa myös perehtyä ja sen käyttö pitää tositilanteessa olla sujuvaa. Sondin hintaan vaikuttaa sen pituus sekä materiaali. Hiilikuitu versiot ovat yleisesti kalliimpia kuin alumiiniset sondit. Kalleimmissa malleissa on jopa ääni- ja visuaalinen ohjaus.
Lumilapio
Lapio on tositilanteessa yhtä tärkeä väline kuin yllä olevat piipari ja sondi. Lumilapion avulla lumen alle jäänyt uhri voidaan kaivaa esiin. Lapioita löytyy myös useita eri malleja. Paremmat mallit on varustettu teleskooppi varrella. Pidemmän varren ansiosta kaivaminen on tehokkaampaa. Myös itse lapio-osan materiaalit vaikuttavat hintaan. Paremmat mallit on valmistettu kestävästä, mutta samaan aikaan kevyestä materiaalista. Paremmissa malleissa lapion pystyy myös vaihtamaan hakuksi. Tämän on tärkeä ominaisuus jos vyörynyt lumi on pakkaantunut kovaksi ja sitä pitää pystyä rikkomaan ennen kaivamista. Lumilapiota hankkiessa kannattaa myös kiinnittää huomiota sen varren otteeseen. Kannattaa valita sellainen malli josta saa mahdollisimman hyvän otteen kaivaessa lunta.
Reppu
Reput voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Tavalliset laskureput joiden sisään mahtuu yllä esitellyt lumiturvallisuusvarusteet sekä muut reissulle tarvittavat tavarat kuten vaihtovaatteet ja eväät. Laskurepuissa on usein suksien (tai lumilautojen) ja kypärän kiinnittämistä varten omat paikat repun ulkopuolella. Tässä artikkelissa keskitymme kuitenkin enemmän lumivyöryreppuihin.
Lumivyöryreput ovat reppuja joiden sisällä on täytettävä ilmatyyny. Mikäli laskija huomaa jäävänsä lumivyöryyn hän laukaisee repun vetämällä kytkimestä jolloin ilmatyyny tulee ulos repusta ja täyttyy hetkessä. Ilmatyynyn tarkoitus on kannatella laskijaa vyöryn pinnalla, jotta laskija ei vajoaisi lumen alle. Tämä on erittäin suositeltava varuste alan harrastajille.
Lumivyöryreppujen tekniikka perustuu joko akkukäyttöisiin järjestelmiin tai kaasupatruunalla toimiviin reppuihin. Kaasupatruunalla toimivat reput ovat yleisesti hieman kevyempiä, mutta ne ovat vain kertalaukaistavia. Laukaisun jälkeen kaasupatruuna pitää täyttää tai vaihtaa uuteen. Täyttö maksaa ja siksi kaasupatruunalla varustetun repun käyttöä on hieman kalliimpaa harjoitella kuin akkukäyttöisten versioiden.
Akkukäyttöiset lumivyöryreput esim. Black Diamond Jetforcen pystyy yhdellä latauksella laukaisemaan jopa neljä kertaa. Tämä on etenkin harjoitteluvaiheessa todella suuri etu. Kun reppu on laukaistu niin sen voi pakata takaisin kasaan ja laukaista uudestaan. Harjoittelun tai käytön jälkeen repun akun voi ladata täyteen ja se on taas käyttövalmis. Akkukäyttöisten reppujen kanssa matkustaminen (etenkin lentäminen) on huomattavasti vaivattomampaa. Kaasupatruunoiden kanssa lentäminen aiheuttaa välillä päänvaivaa turvatarkastuksissa. Akkukäyttöisten reppujen miinus puoli on paino sillä akut tuovat reppuun lisää painoa.
Lumivyöreppuja on saatavilla eri kokoja. Reppua kannattaa sovittaa ja valita omaan selkään oikea pituus. Myös reppujen tilavuuksissa on eroja. Kannattaa miettiä millaiseen käyttöön oma reppu tulee ja valita itselleen sopiva koko. Päiväreissuilla riittää yleensä noin 20 litrainen reppu, mutta pidemmille reissuille tarvitaan enemmän tilaa. Esimerkiksi Black Diamond Jetforce reppua on saatavilla 10, 25 ja 35 litraisena. Tässä mallissa repun osia voi myös vaihtaa nopeasti ja säätää repun tilavuutta oman tarpeen mukaan. Lähes kaikissa lumivyöryrepuissa on hyvät kiinnitysmahdollisuudet suksille, kypärille yms.
Ensiapulaukku + avaruushuopa
Lumivyöryreppuun on suositeltavaa pakata mukaan ensiapulaukku ja avaruushuopa. Takamaastoissa voi sattua kaikenlaisia onnettomuuksia. Siksi repussa olisi hyvä pitää mukana ensiapuun tarvittavat välineet.
Mikäli tarvitset apua lumivyöryvälineiden hankinnassa, niin älä epäröi kysyä meiltä apua! Olet myös lämpimästi tervetullut myymäläämme, mistä saat asiantuntijoiden palvelua.
